maanantai 7. heinäkuuta 2014

Tallinna


Tallinnan vanha kaupunki on mielestäni vähintään yhtä viihtyisä kuin Tukholman. Kaupungin uusia nousevia alueita ovat Kalamajan ja Telliskiven alueet, joista löytyy myös hyviä ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia ravintoloita. Tallinna on kaupunki, jossa ulkona syöminen ei rasita kukkaroa. Ja tuliaisiksi löytyy taatusti muutakin kuin halpaa olutta.


Ravintola F-Hoone löytyy osoitteesta Telliskivi 60a. Tyhjien ja puoliksi maan tasalle purettujen teollisuushallien keskeltä löytyy tämä ihastuttava ravintola. Ruokailla voi myös ravintolan suojaisalla pihaterassilla. 
Samassa osoitteessa Telliskivi 60a sijaitsee pienten putiikkien keskittymä ja viihtyisä kahvila Reval. Kyseessä on kaupungin oma kahvilaketju, jota tituleerataan Tallinnan Starbucksina. Revalilla on kaupungissa yhteensä 12 kahvilaa.


F-Hoonen baaritiski.




Grillattua avokadoa katkarapujen kera.


Bruchetta x4.
Suosikki oikeassa alareunassa sisälsi parmankinkkua, rucolaa ja mansikoita (pakko testata myöhemmin kotona).


Kolmen juuston uudet perunat olivat järkyttävän hyviä!


Lammaspelmenit kermaisessa metsäsienikastikkeessa olivat niin hyviä, että täytyi tilata toinenkin annos.


Kerrankin jälkiruokien hinnat eivät päätä huimanneet.


Créme brülée mangosorbetilla ja mansikoilla oli oikein toimiva kombo.


Vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola Leib Resto ja Aed on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka kaikille ruokaturisteille. Itse piipahdimme ravintolassa tällä kertaa vain kevyellä lounaalla (kuvassa ylhäällä fenkolilla höystettyä taimenkeittoa). Seuraavalla Tallinnan matkalla tänne suunnataan ehdottomasti uudelleen ja ruokailu tapahtuu pitkän kaavan mukaan.


Raparperia ja fenkolisorbettia ravintolassa Leib Resto ja Aed.


Anneli Viikin käsintehtyä suklaata myyvä kahvila vanhassa kaupungissa on kuin elokuvasta pieni suklaapuoti.


Kahvila Josephine löytyy myös vanhasta kaupungista.



Ostoskeskus Solaris Centerin neljännestä kerroksesta löytyy kakkujen taivas. Kahvila Komeet on virolaisen keittokirjailija ja tv-kokin Anni Arron luomus. Poikkea tänne lounaalle ja kakkukahveille. Näköala on myös yksi kaupungin parhaimmista.


Marenkinen vadelmarulla on yksi klassikoista. 


Raparperijuustokakkua.


Ravintola Neikid sijaitsee kivenheiton päässä vanhasta kaupungista osoitteessa Wismari 3. Kolmen ruokalajin kotiruokalounas maksaa 10€.


Sienikeittoa ja oreganolla maustettua talon leipää.


Tomaattimozzarellasalaatti mansikkavinaigretella.


Punajuuririsottoa ja vuohenjuustoa.


Possun poskea juustokuorrutuksella kotitekoisen perunamuusin ja kaalisalaatin kera.


Raparperimansikkakeittoa.


F-Hoonen ruoasta hullaantuneina suuntasimme Kalamajan alueelle testaamaan samojen ravintoloitsijoiden perustamaa Sesoon ravintolaa. Ravintola sijaitsee kuvassa näkyvän keltaisen kerrostalon takapihalla. Oma kokemus jäi F-Hoonea huomattavasti vaisummaksi makujen suhteen. Tänne kannattaa mieluummin suunnata lounaalle tai paljon kehutulle sunnuntaibrunssille.




Kalkkunasalaatti.


Turskaa, kukkakaalia ja hernemuhennosta.


Taimenella täytettyjä cannelloneja tomaattikastikkeessa.


Arvaako kukaan, että tykätään créme brüléesta?


Lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsee myös ravintola Sfäär, jonka yhteydessä sijaitsee ihastuttava mm. kenkiä ja vaatteita myyvä putiikki. Kävimme Sfäärissä pariin otteeseen aamupalalla, sillä se sijaitsi lähellä hotelliamme. Lounaslista vaikutti myös erittäin houkuttelevalta.


Sfäärin putiikki.


Lomalla voi syödä lettuja aamupalaksi.


Eggs benedict


Sfäärissä söin ehkä elämäni parhaan puuron. Nimittäin tattaripuuron. Tässä tattaripuurossa oli smetanaa ja tilliä. Lupaan laittaa reseptin myöhemmin blogiin.

Paljon jäi ravintoloita vielä testaamatta. Kuulemani perusteella fine diningin ystävien kannattaa suunnata ravintola Alexanderiin tai Tchaikovskyyn. 
Virolaista ruokaa pohjoismaisella twistillä tarjoava ravintola Ö on valittu Viron vuoden ravintolaksi vuosina 2008 ja 2009.
Ravintola Chedi tarjoaa modernia aasialaista vanhassa kaupungissa.
Venäläinen ravintola Kohvik Moon jäi testaamatta sen ollessa kesälomalla. 
Muita tuttavien ja ruokalehtien suosittelemia paikkoja mm. Nopin brunssi, Kukeken lounas, Sushi Cat, Von Krahl Aed, Kolm Sibulat, MerMer, Salt, Nevskij ja Noa. 

Jos olet käynyt edellä mainitsemissani paikoissa, niin kuulisin mielelläni kokemuksestasi.

Lisää vinkkejä Tallinnan matkallesi löydät mm. tästä kivasta blogista: tallinnapaivakirja.blogspot.fi






2 kommenttia:

  1. Olivatko nämä kaikki kuvailemasi paikat teidän samalta reissultanne? Kuinka kauan viivyitte? Niin paljon kiinnostavia paikkoja! Me pidimme kovasti Ribestä, postasin siitä tammikuun alussa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä samalta reissulta ovat. Vietettiin Tallinnassa 3 päivää reilu viikko sitten. Riben lista vaikuttaa hyvältä. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Tallinnassa on yllättävän hyvä ravintolatarjonta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...