sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluiset kuppikakut


Teen kuppikakkuja yleensä lontoolaisen Hummingbird Bakeryn ohjeilla ja ne onnistuvat aina takuuvarmasti. Näin joulun alla tuunasin perinteisen vaniljakuppikakkujen ohjeen piparkakkumausteella ja lopputulos oli kerrassaan ihastuttava! Koristeena kuivattuja karpaloita ja pistaasipähkinää. Ohjeesta saat 12 kuppikakkua. Älä paista kuppikakkuja liikaa- niiden tulee olla vaaleita ja tuntua koetettaessa kimmoisilta. Kätevin ja helpoin tapa on käyttää apuna monitoimikonetta tai tehokasta blenderiä.

 TAIKINA
1,8 dl vehnäjauhoja
1,6 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40g huoneenlämpöistä voita
1,2 dl täysmaitoa
1 kananmuna
1 tl piparkakkumaustetta

VANILJAKUORRUTE
4,2 dl tomusokeria siivilöitynä
80g huoneenlämpöistä voita
0,25 dl täysmaitoa
vaniljaa myllystä (Dr Oetker)

KORISTELUUN
pistaasipähkinöitä
kuivattuja karpaloita

Lämmitä uuni 170 asteeseen. Mittaa jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja voi monitoimikoneeseen ja vatkaa sekaisin. Seoksen tulee olla tasaista ja murumaista. Lisää joukkoon maito ja kananmuna sekä piparkakkumauste. Sekoita vielä muutama minuutti. Älä sekoita liikaa. 
Lusikoi taikina paperivuokiin niin, että 2/3 jää tyhjää. Kuppikakut kohoavat uunissa. Paista uunissa keskitasolla 15 minuuttia. Kuppikakut ovat valmiita, kun niiden pinta on hennon vaaleanruskea ja ne tuntuvat koskettaessa kimmoisilta. Kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei saa tarttua taikinaa. Anna kuppikakkujen jäähtyä. 

Rouhi kuoritut pistaasipähkinät pienemmiksi morttelissa. Pienennä tarvittaessa karpaloita esimerkiksi saksia apuna käyttäen. 
Valmista vaniljakuorrute myös minitoimikonetta apuna käyttäen. Vatkaa tomusokeria ja huoneenlämpöistä voita, kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla. Lisää maitoon pari rouhaisua vaniljaa myllystä. Lisää maitoseos vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Jatka sekoittamista koneen maksimiteholla 2-5 minuuttia. Mitä pidempään vaahtoa vatkataan, sitä kuohkeampaa siitä tulee. 
Lusikoi yksi reilun kokoinen ruokalusikallinen vaniljakuorrutetta per kuppikakku ja koristele nopeasti karpaloilla ja pähkinöillä. Kuorrutteen pinta kovettuu melko nopeasti ja kovettumisen jälkeen koristelu on hankalaa. 







torstai 19. joulukuuta 2013

Maa-artisokkakeitto





Tämän järjettömän helpon ohjeen avulla valmistat ihanan samettista maa-artisokkakeittoa. Koristeluun voit käyttää mm. erilaisia yrttejä, paahdettuja siemeniä sekä omena-tai porkkanasipsejä.

½ kg maa-artisokkia
1 prk (=2,5 dl) Flora Kuohu 26% tai muuta kuohukermaa
2,5 dl maitoa
valkopippuria
suolaa
pieni nokare voita

koristeluun: 

omenasipsejä
tummaa paksua balsamicokastiketta
yrttejä

Kuori maa-artisokat ja siirrä ne kattilaan yhdessä maidon ja kerman kera. Voit lisätä tässä vaiheessa myös valkopippuria. Keitä miedolla lämmöllä (huom! varo polttamasta) kunnes maa-artosokat ovat pehmeitä. Soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää lopuksi vielä suolaa ja tarvittaessa lisää valkopippuria sekä nokare voita. Voi takaa keiton samettisen ja kiiltävän koostumuksen. 

Viinisuosituksena hapokas ranskalainen valkoviini La Vieille Ferme Blanc 2012 8,99€.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kanelinen karitsapata


Kanelinen karitsapata ravintola Murun ohjeella on jotain aivan käsittämättömän hyvää! Ihanan mausteinen pata on mainio ruoka lämmittämään kylmiä syys- tai talvi-iltoja. Padan tuoksu tuo mieleen joulun ja se sopiikin mielestäni vaikka joulupöytään perinteisen karjalanpaistin tilalle. Suosittelen kokeilemaan padan lisukkeena mausteista basmatiriisiä. Resepti löytyy Muru-keittokirjasta. 

1 kg karitsanpaistia (luulla tai ilman)
1 iso sipuli
2 porkkanaa
1 palsternakka
noin 3-4 varsisellerin vartta
2 kanelitankoa
2 rkl katajanmarjoja
2 rkl maustepippureita
mustapippuria myllystä
2 laakerinlehteä
nippu tuoretta timjamia
voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl tomaattipyreetä
4 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
suolaa

Leikkaa karitsanliha isoiksi kuutioiksi. Pilko sipuli ja muut juurekset reilun kokoisiksi kuutioiksi.  Sido halutessasi mausteet ja timjami pieneen harsoliinaan tai maustepussiin. Vaihtoehtoisesti voit lisätä mausteet suoraan pataan ja sitoa timjamin paistinarulla nipuksi. Poista maustepippurit ja timjaminippu kun otat padan uunista. Jos käytät luullista lihaa, muista poistaa myös luut ennen ruoan tarjoamista.

Kuumenna voi padassa ja ruskista lihapaloihin kauniin ruskea väri (lisää mustapippuria myllystä paistamisen aikana). Lisää lihojen joukkoon vihannekset ja kypsennä vielä hetki. Lisää vehnäjauhot ja tomaattipyree. Kypsennä muutama minuutti,  lisää pataan lihaliemi sekä punaviini ja kiehauta.
Hauduta 175 asteisessa uunissa noin kaksi tuntia. Itse haudutan pataa ensimmäisen tunnin ilman kantta ja lisään kannen padan päälle paistamisen puolivälissä. Mausta pata lopuksi suolalla. Tarjoa keitetyn basmatiriisin tai perunamuusin kera. 

VIINISUOSITUS: Kevyen viikunainen ja mausteinen Ugo Lequio Barbaresco Gallina 2010 21,90€ Italia. 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Karpalomarenki


Marenki on valmistettu Jamie Oliverin reseptin mukaan. Täytteet kehittelin tällä kertaa itse. Pakastimessa sattui olemaan pussillinen karpaloita ja paahdettuja mantelilastuja jäi yli joulupuuron valmistuksesta. Marsalaviinissä on mielestäni ihanan mausteinen jouluun sopiva maku. Kyseinen tarjottava sai ihastusta aikaan itsenäisyyspäivän kahvipöydässä. Helppo jälkiruoka vaikka joulupöytään. Käytä marengin tekemiseen puhtaita ja kuivia välineitä ja ehdottomasti tavallista vaaleaa kidesokeria.

MARENKI
4 munanvalkuaista
200g (=2,4 dl) sokeria

TÄYTTEEKSI
noin 1 dl karpaloita
noin 1 dl paahdettuja mantelilastuja
karpalokastiketta (esim. Villiaromi)
2 dl kermavaahtoa
1 prk (=250g) mascarponejuustoa
2 rkl Marsalaviiniä
sokeria

Tee ensin marenki. Erottele valkuaiset huolella ja siirrä ehdottoman kuivaan ja puhtaaseen astiaan. Vatkaa vaahdoksi, kunnes vaahto pysyy astiassa vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Jatka vatkaamista vielä noin 10 minuuttia ja lisää sinä aikana sokeri pienissä erissä. Valmiin marengin tulee olla kiiltävää ja samettisen pehmeää. Jos se on vaahtomaista, jatka vatkaamista vielä hetki. Kaada marenki leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja tasoita lusikalla haluamasi kokoiseksi levyksi. Pinta saa jäädä hyvin epätasaiseksi. Paista 150 asteisessa uunissa 1 tunti. Anna jäähtyä.
Vatkaa kermavaahto ja lisää siihen hieman sokeria, mascarponejuusto ja marsalaviini. Sekoita. Paahda mantelilastuihin kuivalla ja kuumalla pannulla kauniin vaaleanruskea väri. Jos käytät jäisiä karpaloita, anna niiden sulaa hetki. 
Asettele hyvin jäähtyneen marenkilevyn päälle kermavaahtoa sinne tänne. Lisää karpalokastiketta, mantelilastut jas karpalot.


Maa-artisokkamoussekakku


Idean tähän helppoon ja juhlavaan kakkuun sain keksihylly.fi sivuilta, joilta löytyy kakun perusohje. Juhlava tarjottava vaikka jouluna tai uutena vuotena. Tässä oma versioni kakusta.

POHJA
75g voita
200g (½ pakettia) Digestive-keksejä

TÄYTE
5 liivatelehteä
500g (1 pussi) maa-artisokkia
noin 4 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää
½ dl ranskankermaa
1½ dl kuohukermaa

KORISTELUUN
jokiravunpyrstöjä
jättikatkarapuja kuorineen
pieni luomusitruuna
pieni punasipuli
tuoretta tilliä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuori ja paloittele maa-artisokat pienemmiksi. Keitä maidossa kypsiksi varoen polttamasta maitoa pohjaan.  Kun maa-artisokat ovat kypsiä, kaada suurin osa maidosta toiseen astiaan. Soseuta sauvasekoittimella. Tavoitteena on saada paksun jugurtin kaltaista sileää sosetta. Mikäli seos on liian sakeaa, lisää vielä jäljellä olevaa maitoa hieman. Lopun maidon voit heittää pois. Puserra liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita nopeasti vielä kuumaan maa-artisokkasoseeseen. (Mikäli sose ehtii tässä vaiheessa jäähtyä, voit lämmittää sen uudelleen liedellä). Lisää ranskankerma, kevyesti vaahdotettu kerma ja mausta. Jätä seos jäähtymään. 
Tee  pohja. Vuoraa pitkulaisen muotoinen vuoka ensin leivinpaperilla. Sulata voi kattilassa. Murusta keksit esimerkiksi monitoimikoneessa ja lisää lopuksi sula voi. Painele käsin vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Lisää jo jäähtynyt maa-artisokkasose ja siirrä jääkaappiin yön yli hyytymään. Koristele ennen tarjoamista esimerkiksi äyriäisillä.




Joulupuuro



Riisipuuron voi nauttia monella eri tavalla. Paahdetut mantelilastut ja granaattiomena sopivat riisipuurooon mainiosti. 

puuroriisiä 
vettä
maitoa
nokare voita
suolaa
puolikas granaattiomena
noin 1 dl mantelilastuja
luomu ruokokidesokeria
kanelia

Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää puuroon lopuksi pieni nokare voita makua antamaan. Paahda kuivalla paistinpannulla mantelilastuihin vaaleanruskea väri, varo polttamasta. Kaiverra varovasti esimerkiksi lusikalla granaattiomenan sisällä olevat punaiset siemenet irti kennomaisesta osasta. Sekoita 2-3 ruokalusikallista sokeria ja 1 ruokalusikallinen kanelia keskenään. Ripottele puuron päälle kanelisokeria, paahdettuja mantelilastuja ja lopuksi granaattiomenan siemeniä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

New York

New York on lempikaupunkini. Vierailimme Manhattanilla tänä vuonna kiitospäivän aikaan marraskuun lopussa. New Yorkista löydät ravintoloita joka lähtöön. Viikon matkan aikana haastavinta onkin valita satojen paikkojen joukosta juuri ne kiinnostavimmat paikat, joissa haluaa itse vierailla. Osa suosituista ravintoloista vaatii varauksen etukäteen. Pöytävarauksen voit tehdä kätevästi osoitteessa www.opentable.com Myös Zagat guide auttaa ravintolavalintojen suhteen ja Time Out New York arvostelee 100 ravintolaa joka numerossa. Osaan ravintoloista pöytävarausta ei voi tehdä etukäteen, tällöin täytyy vain tyytyä rauhassa odottamaan pöytää. Lopputuloksena voit saada elämäsi parhaan aterian.

New Yorkin matka kannattaa aloittaa syömällä amerikan epävirallista kansallisruokaa eli hampurilaista. Älä kuitenkaan sorru pikapurilaiseen missä tahansa ketjuravintolassa, sillä Manhattanilla burgerit voivat olla parhaimmillaan Michelin-tähden arvoista gourmetruokaa. Itse suuntaan ensimmäiseksi selättämään jetlagin Madison Square-puistoon, jossa sijaitsee viehättävä ulkoilmaravintola Shake Shack. Järjettömän hyvänmakuista jauhelihapihviä ympäröi 'potato roll' eli ihanan pehmeä perunalla ryyditetty sämpylä. Täydellisen makuelämyksen kruunaavat rapsakat ranskalaiset ja oma suosikkini vaniljapirtelö. Kesällä ravintolan jono voi ulottua puiston halki lähelle Flatiron Buildingia. Muistanpa pariin otteeseen jonottaneeni vuoroani jopa puoli tuntia, mutta se kannattaa. Tämä on aivan järjettömän hyvää! Madison Square-puiston ulkoilmaravintola suljetaan kylminä kuukausina, mutta kaupungista löytyy onneksi nykyisin useampia toimipisteitä, jotka ovat auki ympäri vuoden.



Kuvassa 2x single Shack Burger, rapeat ranskalaiset ja vaniljapirtelö. Yhteensä noin 12€. Syksyisin suosittelen kokeilemaan myös mainiota kuumaa kaakaota.

Michelin-tähdellä palkitun burgerin löydät ravintola Spotted Pigistä. Tämä rento gastropubi sijaitsee West Villagessa eikä ota vastaan pöytävarauksia etukäteen. Iltaisin pöytää saat jonottaa 1-2 tuntia. Lounaalle pääset yleensä ilman jonottamista. Odottaminen kuitenkin palkitaan. Avotulella grillattu savunmakuinen pihvi, Roquefort-juusto ja briossisämpylä, jonka päälle on grillattu täydellinen ristikkokuvio muodostavat sellaisen makuelämyksen, jota on vaikea sanoin kuvailla. Aterian kruunaavat ohuenohuet 'shoestring fries'- perunat, jotka on maustettu tuoreella rosmariinilla. (Valitettavasti ravintolassa oli sisällä erittäin hämärää ja kuvassa alla näkyvä burgeri ei pääse oikeuksiinsa).


Ravintolan omistaja kokki April Bloomfield on tällä hetkellä yksi Amerikan tunnetuimpia. Hänellä on New Yorkissa myös kaksi muuta ravintolaa Midtownin alueella. The Breslin ja John Dory Oyster Bar. Näissä emme valitettavasti ole vielä ehtineet vierailla. Spotted Pigistä ostin kuitenkin itselleni tuliaisiksi April Bloomfieldin keittokirjan 'A Girl and Her Pig' hänen itsensä henkilökohtaisesti signeeraamana.

Muita hyviä burgeriravintoloita, joita emme ole itse ehtineet testaamaan: Island Burger, Five Napkin Burger ja Back Forty.

Kööpenhaminan matkalla kesäkuussa maistoimme erinomaisia tanskalaisia voileipiä Aamannsilla. Myös Manhattanille on avattu Aamanns Copenhagen ja suunnistimme ravintolaan sunnuntaina tavoitteena maistaa, ovatko smörrebrödit yhtä hyvän makuisia amerikanmaalla kuin Kööpenhaminassa. 



Paikka henki skandinaavisuutta niin sisustukseltaan kuin asiakaskunnaltaan. Puheen sorina koostui lähinnä pohjoismaisista kielistä. Sunnuntaisin paikassa tarjoillaan lounasaikaan pelkästään brunssia ja tähän listaan ei kuulunut yhtä ainutta smörrebrödiä, joten olimme hieman pettyneitä. Tartarpihvi maistui kuitenkin myös ilman leipää, ja saihan sitä toki siihen sivuun kätevästi tilattua.. kuitenkin kokonaisuutena paikka jäi hieman kylmäksi. Mielestäni Aamanns ja mahtavat smörrebrödit kannattaa kokea juurikin Kööpenhaminassa.  



New Yorkin parasta juustokakkua löydät Eileen's Special Cheesecake-puodista Nohon alueelta. Pieni puoti on ainoa laatuaan ja juustokakku ehdottomasti parasta, mitä olen koskaan maistanut! Eileen on leiponut uniikkia juustokakkuaan jo yli 35 vuotta samassa paikassa ja nauttii paikallisten järkkymättömästä suosiosta. 


       Juustokakkua voi tilata eri kokoisina annoksina ja erilaisilla kuorrutteilla tai ilman. 

Aitoja belgialaisia vohveleita myyvä kuorma-auto Wafels&Dinges on myös jotain ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ehkä hieman amerikkalaisella twistillä tarjotut rapeat vohvelit maistuvat niin kesällä kuin talvellakin. Vohvelirekan liikkeitä voit seurata reaaliajassa firman nettisivuilla ja löytää näin lähimmän vohvelirekan, kun ne liikkuvat päivittäin ympäri Manhattania. Talvikuukausina löydät Wafels&Dinges vohveleita myyvän kojun Bryant Parkin joulumarkkinoilta.  




Piparkakulta maistuva vohveli. 

Anthony Bourdainin jalanjäljissä eksyimme hawaijilaiseen hod dog-myymälään Papaya Kingiin. Anthonyn mielestä täältä löytyy New Yorkin parhaat hodarit ja ei hän nyt aivan väärässäkään asian suhteen ollut. 


                             Kuvassa hula hula- ja Upper East Side-hodarit sekä papaijamehua. 

Toinen Anthonyn suosittelema paikka on taiwanilaista pikaruokaa tarjoileva Baohaus
Pienet minihodareita jäljittelevät bunsit eli baot olivat yllättävän herkullisia ja taatusti erilaisia. Paikassa soi räpmusiikki ja pöytiin oli piirretty tusseilla graffiteja. 



                                                                      Baot 3,5-6 $/kpl. 

Upper West Sidelta löytyy ihastuttava Cafe Lalo, joka on yksi New Yorkin kuuluisimmista kahviloista.  Täällä voit toisinaan bongata myös julkkiksia. Ihmiset tulevat nauttimaan ihastuttavista leivonnaisista ennen teatteria. Tai ihan muuten vaan..


Kahvilassa on mahtava valikoima toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia ja kakkuja. Kahvilasta löytyy myös lounas- ja brunssilista.




Red velvet cake. 

Toinen lempikahvilamme on Midtownista löytyvä Stumptown Coffee. Täällä kaikinpuolin reilun kaupan kahvilassa kahvi maistuu aivan mielettömän hyvältä! Heidän lähin pienpaahtimonsa löytyy Brooklynistä. 




 Muita suositeltuja kahviloita, joissa emme ole ehtineet itse vierailla: Blue Bottle Coffee, Gorilla Coffee, Financier Patisserie ja La Colombe Coffee Roasters.

Momofuku tarkoittaa onnellista persikkaa ja sellaisia tosiaan olimme, kun pienen jonotuksen jälkeen onnistuimme saamaan paikat Momofuku Noodle Barista, joka on tällä hetkellä yksi New Yorkin suosituimmista ruokapaikoista. Ja vihdoin pääsimme maistamaan paikan kuuluisaa ramenkeittoa (kuvassa näkyvä nuudelikeitto, kuvattu valitettavasti hieman huonossa valaistuksessa) ja hyvää oli! 



New Yorkissa ramentrendi on todella valloillaan. Japanilais-amerikkalaisesta ramenmestarista Keizo Shimamotosta kertova lyhytdokumentti Ramen Dreams on erittäin mielenkiintoinen pätkä katsottavaksi, suosittelen. 

Muita suositeltuja ramenravintoloita, joita emme itse ehtineet testaamaan: Ippudo, Hide-Chan Ramen ja Jin Ramen. Myös blogs.villagevoice.com listaa kaupungin 10 parasta ramenpaikkaa.
Myös täältä löydät tietoa kaupungin suosituimmista ramenravintoloista: seriouseats.com

Kiitospäivää vietimme periamerikkalaiseen tyyliin ravintola Hill Countryssä. 45 dollarin hintaan pääsit käsiksi erittäin laajaan ja perinteikkääseen kiitospäiväbuffettiin. Kalkkunaa ja muuta lihaa vuoltiin reilusti paperikääreeseen ja pöytäseurue sai vapaasti hakea muita lisukkeita. Maistoimme kaikkea mitä buffettiin kuului stuffingeista karpalohilloon. En tiedä miten jenkit selviytyvät tästä vuosi toisensa jälkeen ja kun joulukin on niin lähellä... On vain rajallinen määrä ruokaa minkä ihminen pystyy kerralla syömään ja parempi niin. 



                                               Thanksgiving day feast Hill Countryn tyyliin. 

Ihastuttavan romanttisesti sisustettu West Villagessa sijaitseva italialainen ravintola Rosemary's yllätti mainioilla alkupaloillaan. Talon omatekoinen lämpimänä tarjoiltu mozzarella oli ehkä parasta mozzarellaa, jota olen maistanut ja focaccia vei kielen mennessään. Paikka on melko nuorekas ja ravintolan katolla kasvaa oma yrtti- ja vihannespuutarha keittiön tarpeisiin. Tässä ravintolassa neuvoisin unohtamaan pääruoat ja jälkiruoat sikseen. Tilaisin pöydän täyteen leikkeleitä, juustoja, ihastuttavaa focacciaa ja talon mozzarellaa sekä hyvän pullon italialaista viiniä. Muuta ei tarvita.


New Yorkissa on paljon erilaisia ruokatoreja ja suurimpien yhteydestä löytyy myös hyviä ravintoloita, etenkin jos etsii hyvää lounaspaikkaa. Vierailimme muutamissa paikoissa, joista suosikiksi muodostui Flatiron Buildingin vieressä sijaitseva Eataly. Paikka oli kuin Italia pienoiskoossa. Täältä löytyy pizzeria, pastaravintola, kahvila, gelateria, leipomo... Voit ostaa kalatiskiltä tuoreet raaka-aineet, lihatiski paahtaa luomukananpojan mukaasi tai voit toki syödä sen myös paikan päällä. Kenties haet kyytipojaksi lasillisen erinomaista Chianti Classicoa tai Brunelloa. Raaka-aineita, juustoja, leikkeleitä, pastaa, oliiviöljyjä, suklaata löytyy aivan joka lähtöön ja kymmeniä eri vaihtoehtoja. Vaikka et olisi ruuasta niin kiinnostunutkaan, suosittelen ehdottomasti vierailua Eatalyssa jos eksyt New Yorkiin. Toinen samanlainen löytyy Chicagosta. 





                                        Eatalyn hedelmäosastolta löytyi omppuja joka lähtöön. 




Kesäkurpitsalla ja ricottajuustolla päällystetty focaccia. 


Mozzarella tehdään itse paikan päällä, kuten suuri osa muistakin tuotteista. 

Dean & Deluca on gourmetruoan ja ruokatrendien edelläkävijä New Yorkissa ja kaikkien ruokaharrastajien ehdoton matkakohde kaupungissa. Delikauppa on perustettu vuonna 1977 Giorgio DeLucan ja Joel Deanin toimesta. He halusivat luoda yrityksen, joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisia elämyksiä hyvän ruoan ja raaka-aineiden avulla. 




Ulkoilma-ruokatoreista kuuluisin löytyy Union Square-puistosta. Täällä tori toimii nykyisin ympäri vuoden. Torilla kannattaa ehdottomasti pistäytyä juomassa kuppi kuumaa omenasiideriä, joka on ehkä suomalaiseen makuun paremminkin omenamehua, mutta aivan käsittämättömän hyvää sellaista. 





Whole Foods Market on ketju, joka myy gourmetruokaa ja raaka-aineita ympäri Manhattania. Muistuttaa kovasti Stockmannin Herkkua. 

Toinen samanlainen ruokaputtiikkiketju on Trader Joe's ja heillä on myös erittäin mielenkiintoinen viinimyymälä. 


       Amarone oli alennuksessa.



Tuliaisostoksia. Mast Brothers Chocolate on kahden Mastin veljeksen Rickin ja Michaelin luoma suklaapuoti Brooklynissä. He toimivat yhteistyössä mm. Shake Shackin ja Stumptown Coffee Roastersin kanssa ja ovat suunnitelleet kyseisille liikkeille omat nimikko suklaalevyt. Suomalaisen ravintola Postressin entinen omistaja Vesa Parviainen työskentelee nykyisin Mast Brothersilla ja on ollut mukana tekemässä Mast Brothers Family Cookbook-keittokirjaa, joka myös tarttui tuliaisostoksina mukaan. 

Jos pidät suklaasta, vieraile Chocolate by the Bald Man-ravintolassa. Listalta voit tilata vaikkapa suklaa suihkulähteen! 

Jos pidät intialaisesta ruoasta, suuntaa Murray Hill alueelle (jota kutsutaan joskus leikkisästi Curry Hill-alueeksi, johtuen intialaisten ravintoloiden runsaasta keskittymästä). Testasimme Curry in a Hurry-ravintolan, jossa saimme erinomaista intialaista erinomaiseen hintaan (2 hlöä/alle 20€). Myös U2:n Bono on nähty hakevan intialaista kyseisestä ravintolasta.

Yksi New Yorkin suurimmista ja inspiroivimmista ruokatoreista Chelsea Market jäi tällä kertaa vaille vierailua.

Muita mielenkiintoisia ja vierailemisen arvoisia ravintoloita New Yorkissa, joissa vielä joskus aion vierailla ovat ainakin The Meatball Shop. Italialainen Perla. Argentiinalainen bistro Azul.


Fiinimpää kokemusta hakeville voin ainakin uskaltautua suosittelemaan The NoMad hotellin ravintolaa, jota luotsaa kolmen Michelin-tähden kokki Daniel Hummin.  Myös Prune Restaurant on kiinnostava kohde.

Kaakkoisaasialainen ravintola Spice Market

ABC Carpet& Home liikkeen ABC Kitchen

Nohossa italialainen ravintola Estela

I love Buvette

Soul foodia Harlemissa: Sylvia's.

Hotelli seuraavalle matkalle: ACE Hotel. Täydellinen sijainti Midtownissa ja hotellin alakerrasta löytyy Stumptown Coffee ja naapurista April Bloomfieldin luotsaamat ravintolat The Breslin ja John Dory Oyster Bar. Täydellinen paketti! 

Ihastuttava B&B Greenwich Villagessa www.roomstolet.net

Joulukuussa 2013 New Yorkiin avataan pihviravintola Fogo de Chao. Mieheni on ylistänyt kyseistä ravintolaa Miamin matkastaan lähtien, joten käykää ihmeessä testaamassa paikka myös Manhattanilla. 60 dollarin hintaan sisältyy erittäin monipuolinen salaattibaari ja lihaa vuollaan pöytään niin paljon kuin jaksat syödä.



 







maanantai 18. marraskuuta 2013

Pestopasta



Pestopastaa tehdessä kannattaa satsata laadukkaaseen italialaiseen parmigiano-reggiano eli parmesaanijuustoon sekä oliiviöljyyn. Pastaan kannattaa käyttää normaalin ruokasuolan sijaan esimerkiksi Maldon-suolahiutaleita tai jotain muuta normaalia karheampirakenteista suolaa, kuten sormisuolaa. Vaihtelua saat korvaamalla osan tavallisesta basilikasta esimerkiksi kanelibasilikalla. Itse käytin reseptiin 36 kuukautta kypsytettyä parmigiano- reggiano juustoa ja bucatinipastaa.

2 annosta: 

3 ruukkua tuoretta basilikaa
noin 100g parmigiano-reggiano juustoa
4 valkosipulinkynttä
reilu 1 dl =80g pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä
noin 1 tl Maldon suolahiutaleita tai sormisuolaa
1,2 dl hyvää oliiviöljyä
1/4 dl sitruunaoliiviöljyä

lisäksi
noin 250g bucatinipastaa tai spagettia
noin ½ dl siemensekoitusta paahdettuna (esim. Pirkka salaattisiemensekoitus)

Paahda ensin pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla. Paahda myös muut siemenet. Nypi basilikan lehdet ja laita monitoimikoneeseen paahdettujen pinjansiementen kera. Lisää kuoritut valkosipulinkynnet, karheasti raastettu parmesaani, öljyt ja mausteet. Sekoita koneessa tasaiseksi pestoksi. 
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Ennen pastan valuttamista, ota tilkka pastan keitinvettä talteen. Sekoita joukkoon pesto ja tilkka pastan keitinvettä. Näin keitinveteen liuonnut tärkkelys sitoo peston paremmin pastan joukkoon. Annostele lautasille ja ripottele päälle paahdetut siemenet ja halutessasi parmesaanilastuja.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Lammasborssi



Lampaasta saa erittäin maukasta borssikeittoa. Käytin ohjeeseen kilon verran Satulamäen lammastilan lampaan lapa-keittolihoja. Ohjeesta saat noin 4 litraa keittoa eli ohje on aika reilun kokoinen. Keiton maku vain paranee seuraavina päivinä, joten älä arastele tehdä sitä kerralla suurempaa määrää. Keiton kanssa tarjoillaan tietenkin smetanaa.

vaihe 1.

1 kg lampaan lapaa/muuta keittolihaa luineen
2 keltasipulia
1 porkkana
1 lehtisellerin varsi
2 laakerinlehteä
noin 10 kokonaista mustaa maustepippuria
suolaa
noin 2 litraa vettä

vaihe 2.

2 isoa punasipulia
4 porkkanaa
vajaa 1 kg (=noin 5 kpl isoja raakoja punajuuria)
noin ½ kg pala kaalia
4 lehtisellerin vartta
4 rkl riistafondia
1/4 dl punaviinietikkaa
noin 1 rkl timjamia (kuivattuna)
noin ½ rkl rosmariinia (kuivattuna)
mustapippuria myllystä
suolaa

lisäksi
smetanaa

Vaihe 1.
Pilko sipulit, lehtiselleri ja porkkana. Laita lihat luineen ja muut vaiheessa 1. mainitut ainekset isoon 5 litran vetoiseen kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Kuori alussa pinnalle muodostuva vaahto pois. Siivilöi lihaliemi keittämisen jälkeen ja kaada takaisin samaan kattilaan.

Vaihe 2.
Raasta liemen kiehuessa porkkanat ja punajuuret (voit käyttää apunasi monitoimikoneen raastinta). Hienonna kaali, sipulit ja lehtisellerin varret pieniksi paloiksi. Keittoon kannattaa käyttää lehtiselleristä myös tupsumaiset vihreät osat.  

Nosta lihapalat pois liemestä ja murenna liha irti luista. Siirrä pienet lihapalat takaisin siivilöidyn lihaliemen joukkoon. Lisää raasteet, hienonnetut kasvikset, timjami, rosmariini, suolaa ja mustapippuria. Keitä hiljalleen noin 45 minuuttia ilman kantta. Lisää lopuksi punaviinietikka sekä riistafondia makusi mukaan. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa smetanan kera.

VINKKI: vaahdota smetana ennen tarjoilua kevyesti.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Insalata caprese

Kyseisen rustiikkisen version klassisesta italialaisesta tomaattimozzarellasalaatista olen löytänyt Jamie´s Italy kirjasta. Tässä salaatissa kannattaa satsata laadukkaisiin ja kypsiin tomaatteihin.





2 annosta:

2x Mozzarella di Bufala Campana á 125g
2 kourallista kypsiä (eri kokoisia ja muotoisia) tomaatteja
1 banaanisalottisipuli (tai kevätsipulia)
laadukasta ekstraneitsytoliiviöljyä
yrttiviinietikkaa (esim Pentik)

kastike:

kourallinen basilikan lehtiä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
laadukasta ekstraneitsytoliiviöljyä

Tee ensin kastike. Ota muutamia siroja pieniä basilikan lehtiä talteen myöhempää koristelua varten. Sekoita basilika, oliiviöljy, suola ja mustapippuri juoksevaksi tahnaksi morttelissa. Revi varovasti mozzarella paloiksi lautasille. Pilko tomaatit eri kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Siivuta sipuli viipaleiksi. Laita tomaattipalat ja ohuet sipulisiivut sekoituskulhoon. Lisää kulhoon oliiviöljyä, yrtti viinietikkaa, suolaa ja mustapippuria. Sekoita. Asettele tomaatit ja sipulit mozzarellan päälle lautasille. Ripottele päälle basilikakastike. Ripottele päälle pieniä basilikan lehtiä koristeeksi ja halutessasi vielä hieman oliiviöljyä. Tarjoa hyvän vaalean leivän kera.

Lihapullat uunissa


Mielestäni parhaat lihapullat tehdään lampaan jauhelihasta. Kotimainen lampaanliha onkin parhaimmillaan syksyisin. Ohjeeseen käytin paikallisen Satulamäen lammastilan vasta jauhettua karitsan jauhelihaa. Maukkaampia lihapullia voi tuskin ollakaan! Tuoreen rosmariinin kera uunissa haudutetut perunalohkot ja tsatsiki kruunaavat annoksen.

LIHAPULLATAIKINA
400g lampaan jauhelihaa
noin 1/4 dl korppujauhoja
½ pussia Maggi lihapulla-mix  aineksia
1 muna
tuoreita yrttejä (itse käytin ohjeeseen timjamia ja rosmariinia noin reilun ruokalusikallisen molempia, myös minttu sopii erinomaisesti lampaan mausteeksi)
2 rkl kapriksia
suolaa
mustapippuria myllystä

UUNIPERUNAT 
vajaa 1kg kiinteämaltoisia perunoita (esim van gogh)
5-6 pientä punasipulia
noin 10 valkosipulinkynttä kuorineen
rosmariinia
yrtti viinietikkaa (esim Pentik)
hyvää oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

TSATSIKI
1 prk (200g) turkkilaista jugurttia (esim Juustoportti) tai kreikkalaista jugurttia (esim Valio)
noin 1/3 tuorekurkkua
suolaa
mustapippuria myllystä
hyvää oliiviöljyä
(lehtipersiljaa tai minttua)

LISÄKSI TARJOILUUN
mustia kalamataoliiveja

Vaihe 1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Tee tsatsiki jääkaappiin maustumaan. Hienonna kurkku mahdollisimman pieniksi kuutioiksi ja siirrä kulhoon. Lisää joukkoon suolaa ja mustapippuria. Lisää joukkoon jugurtti ja halutessasi pari ruokalusikallista hienonnettua lehtipersiljaa tai minttua. Tsatsikin voit toki tehdä ilman yrttejäkin. Lisää kulhoon noin pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja sekoita ainekset keskenään. Siirrä jääkaappiin maustumaan. 
Sekoita lihapullataikina. Kaada jauheliha sekoituskulhoon, riko joukkoon muna. Hienonna kaprikset silpuksi ja lisää jauhelihan joukkoon. Lisää vielä Maggi lihapulla ainekset, korppujauhot, mausteet ja sekoita hyvin. Siirrä myös lihapullataikina jääkaappiin hetkeksi turpoamaan. 
Pese perunat huolellisesti, mutta älä kuori niitä. Lohko perunat. Pilko punasipulit karheasti lohkoiksi. Siirrä peruna- ja sipulilohkot, kokonaiset valkosipulinkynnet kuorineen ja rosmariininoksat uunipellille. Pirskota päälle yrtti viinietikkaa noin 2-3 rkl verran sekä reilusti hyvää oliiviöljyä, lisää suolaa ja mustapippuria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. 


                                                                           Vaihe 1.

Vaihe 2. Muotoile lihapullat käsin. Voit kastella kädet välillä kylmällä vedellä, jotta taikina ei tarttuisi käsiin kiinni.  Lisää pullat pannulle perunoiden joukkoon. Jatka paistamista vielä 30 minuuttia. 

                                                                            Vaihe 2. 



                                                                             Vaihe 3.

Vaihe 3. Lopputuloksena maukas lihapullapannu. Kokoa annokset lautaselle. Lisää joukkoon tsatsikia ja viimeistele kalamataoliiveilla. 

Lihapullien seurana maistuu italialainen punaviini Ruffino Chianti 2012 9,99€

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tukholma

Tukholma on pullollaan toinen toistaan ihastuttavampia ravintoloita ja kahviloita. Matkustamme joka syksy viikonlopuksi Tukholmaan herkuttelemaan ja torjumaan kaamosmasennusta. Tässä koottuna kolme täydellistä herkuttelupäivää Tukholmassa.

Herkuttelu alkoi Gamla Stanissa eli vanhassa kaupungissa sijaitsevasta tapasravintolasta Cafe Tabacista , jossa olen käynyt ainakin viisi kertaa. Täältä saa erinomaista sangriaa, viskiflambeerattu häränfilee (carne de vaca al whisky) on aivan käsittämättömän hyvää ja järkiruoaksi valitsen melkein aina créme fraichella ja limellä gratinoidut tuoreet mansikat vaniljajätelön kera (alla kuvassa). Pasta-annokset ovat myös erinomaisia.


 Färska jordgubbar gratinerade med lime och créme fraiche serveras med vaniljglass.



Tukholmassa herkkusuu suuntaa seuraavaksi kauppahalliin. Ruotsalaisen ruokakulttuurin parhaimmistoon voi tutustua Östermalmin kauppahallissa. Maailman kymmenen parhaan ruokatorin joukkoon valittu halli tarjoaa niin ruotsalaisia kuin kansainvälisiäkin herkkuja. Yleensä tulemme tänne heti lauantai aamuna avaamisen jälkeen ennen lounasruuhkaa. Vuonna 1888 rakennettu halli on ehdottomasti Tukholman viihtyisimpiä paikkoja. 



Östermalmin kauppahallissa kannattaa suunnata lounaalle Lisa Elmqvistin ja Gerdan kalaravintolaan. Lounasruuhka alkaa puoliltapäivin, joten suosittelen saapumista aamupäivällä, jolloin välttää jonottamisen. Kuvassa lohi- ja katkaraputäytteiset avokadot sekä fish&chipsit.



Ruotsalaisten kahvittelukulttuuri (fika=kahvitella) on jotain mistä pidän erityisesti. Hyvän kahvikupin ja jättiläismäisen korvapuustin äärellä viihtyy tovin jos toisenkin. Yksi suosuikkikahviloistani on Cafe Saturnus Eriksbergsgatanilla.  



Kanelikorvapuusti on melkein ihmisen pään kokoinen ja maksaa 5€. Paikka tarjoaa myös erinomaisia kakkuja, salaattiannoksia ja bruchettaleipiä. Annokset ovat reilunkokoisia eli saat todella vastinetta rahoillesi. Tänne kannattaa suunnata myös brunssille. 

Uusi löytömme oli vastikään vanhaan kaupunkiin lähelle Cafe Tabacia avattu italialainen Enoteca Corvina ravintola ja viinibaari. Ihastuttava paikka ja erinomainen viinilista. Testasimme pari muutakin vanhan kaupungin viinibaaria, mutta totesimme niiden hintatason liian kalliiksi laatuun nähden. 


Lajitelma italialaisia leikkeleitä alkupalaksi. 2008 Brunello di Montalcino Collosorbo maistui leikkeleiden kanssa erinomaisesti. 



Pääruoat sai tilattua myös puolikkaina annoksina mikäli antipaston jälkeen vatsassa ei ollut tarpeeksi tilaa kokonaiselle pasta-annokselle. Testasimme pestognocchit sekä spaghetti alla vongole eli simpukkapastan (kuvat ylhäällä). Molemmat pastat olivat erinomaisia. Simpukkapastan kera maistui lasi Veneton alueen Soave Fontana Tenuta Sant'Antonio valkoviiniä vuodelta 2011. Pestopastan kumppaniksi valittiin lasin kalifornialaista Seghesio Zinfandelia.



Tiramisu tarjoiltiin hillopurkista vadelmien kera.

Sunnuntaibrunssille suuntasimme Bianchi Cafe & Cycles liikkeeseen. Kyseessä on Bianchi-polkupyöräliikkeen yhteydessä oleva lounaskahvila. Buffetpöytä tarjoilee italialaisia antipastoja sekä mm. tomaattikastikkeessa haudutettua fenkolia ja lasagnea. Buffet noin 15€. 





Ravintola Sturehofissa käyvät niin ruotsalaiset julkkikset kuin tavikset. Paikassa ei kuitenkaan mielestäni snobbailla. Ruoka on erinomaista ja viinilista sitäkin parempi. Sturehof sijaitsee Tukholman sydämessä Stureplanilla, ja on etenkin paikallisten suosiossa. Ravintola on toiminut jo vuodesta 1897 saakka, mutta sen uusi kukoistus on alkanut reilut 10 vuotta sitten, kun ravintoloitsija Pelle Sturén osti paikan. Ruokalistalta löydät valikoiman ruotsalaisen keittiön klassikoista. Alkuruokana tarjoiltava viiden ruokalajin tarjotin on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Gubbrörä eli anjovis-munasekoitus, silli, graavattu lohitartar, maksapasteija sekä toast skagen tarjoillaan vanhoilta hopeatarjottimilta, jotka Pelle Sturén on löytänyt ravintolan kellarin uumenista. Simpukat merimiehen tapaan ovat varma valinta, samoin creme brúlee. 


                        Friteeratut mustekalan renkaat mustan aiolin ja sitruunan kera. 


                                             Toast skagen Sturehofin tapaan mädin kera.


Vaikka Sturehofin mielletäänkin olevan enemmän kalaravintola, oli paikan punaviinissä haudutettu häränposki aivan taivaallisen hyvää! Annos tarjoiltiin herkkusienten ja perunamuhennoksen kera.


Sturehofin bouillabaisse, krutonkia, parmesaania sekä hummerimajoneesia. Keiton kanssa maistui lasi Sancerren valkoviiniä, Henri Bourgeois Les Baronnes 2011.


                                                                      Key lime pie

Arkipäivisin lounaalle kannattaa suunnata Kungsholmenissa sijaitsevaan Mäster Andersiin. Arkisin tarjoiltava kahden ruokalajin lounas on niin suosittu, että pöytävaraus suositellaan tehtäväksi etukäteen. Ravintolan seiniä peittävät keltaiset kaakelit ja pöydät sekä tuolit ovat peräisin ravintolan perustamisvuodelta 1905.  



                                    Ankankoipea sesongin vihannesten ja sienten kera.  

Kungsholmenissa lounaalta suunnataan iltapäiväkahvittelemaan paikalliseen leipomokahvilaan Petite Franceen. Huhujen mukaan täältä saa kaupungin parasta aamiaisleipää ja paikka onkin erityisen suosittu juuri aamiaisaikaan. Omistaja Sébastian Boudet upottaa kätensä jauhoihin hyvissä ajoin ennen auringonnousua ja ryhtyy sekoittamaan päivän leipätaikinoita. Leipomokahvila Petite Francesta löydätkin kaupungin parhaat hapantaikinaleivät ja rapeimmat suklaacroissantit. Boudet kohottaa leipiään 20-40 tuntia. Kahvinautinnon voit täydentää vaikka macaroneilla, joihin käytettävä mantelijauho jauhetaan itse paikan päällä ja makuihin käytetään vain luonnollisia raaka-aineita.  Ostimme täältä kotiin tuliaisiksi mainion comtejuusto-oliivileivän. 



Södermalmin kaupunginosa on erittäin viihtyisää aluetta, josta löytyy paljon ihastuttavia pikku kahviloita ja putiikkeja. Suosikkini alueella on Urban Deli. Tämä ruokakaupan, kahvilan ja ravintolan sekoitus on jokaisen foodien ehdoton matkakohde Tukholmassa. Kotiin viemisiksi kaupasta löytyi mm. italialaista Martellin pastaa. 


Välipalaa ennen kotimatkaa Urban Delin tyyliin. Tuoreita katkarapuja, aiolia, sitruunaa sekä hapantaikinaan leivottua leipää. 

Jos pidät toffeesta, suuntaa Pärlans Konfektyr putiikkiin. Tässä pienessä puodissa keitellään itse täydellisiä karamelleja, joiden valmistamiseen käytetään vain luonnollisia raaka-aineita, kuten voita, kermaa ja sokeria. Oma suosikkini on ehdottomasti kaneli-omenatoffee. Yhtä hyvää et taatusti löydä muualta. 

Vanhassa kaupungissa sijaitseva kahvila Kaffekoppen sekä viereinen Chokladkoppen ovat molemmat suosittelemisen arvoisia ja erittäin persoonallisia kahvittelupaikkoja. Chokladkoppenista saat talvisin myös glögiä ja piparkakkuja.  

Sturehofin ''pikkuveli'' ravintola Riche ja sen yhteydessä sijaitseva Lilla Baren on myös ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka ja simpukat erinomaisia.

Liharavintoloista olen kuullut suositeltavan Kungsholmenilla sijaitsevaa AG:ta sekä keskustan tuntumassa sijaitsevia Svartengrensia ja Rolf's Kökiä. Näitä emme ole vielä itse ehtineet testaamaan. Pohjoismaiden parasta sushia löydät huhujen mukaan Råkulturista läheltä Jarlaparkenia. 

Tuliaisostokset hoituvat Gordon Bleussa, josta löydät keittiötarvikkeet joka lähtöön. Herkkuputiikeista suosittelen tavaratalo Pubista löytyvää Voltairen sisarusten viihtyisää Systrarna Voltaire-ruokaputiikkia. Pubin alakerrasta löytyy nykyisin myös heidän lähi- ja luomuruokaan keskittyvä lounaskahvila.  
Elintarvikeyritys Saltå Kvarn on luomuruoan edelläkävijä Ruotsissa. Heidän putiikkinsa löydät Södermalmilta. Tuotteita on myytävänä myös mm. Nordiska Kompanietin elintarvikeosastolla. 

Kesäisin kannattaa suunnata Rosendalsin puutarhaan ja kahvilaan sekä Flickorna Helin& Voltaire leipomokahvilaan. 

Astetta fiinimpää kokemusta etsiville suosittelen Nobis hotellin Golden Baria sekä ravintola Prinseniä keskustan tuntumassa. 

Södermalmilla olen kuullut myös kehuttavan Bakverket sekä Mellqvist kahviloita, joita emme ole itse ehtineet vielä testaamaan.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...