maanantai 17. marraskuuta 2014

Luumukakku


Luumukakku, joka maistuu aivan joululta mutta ei ole kuitenkaan liian makea. Ohje perustuu Floran luumukakku-ohjeeseen, jota maustoin hieman itse lisää. Ja mihin joululeivonnaiseen italialainen Marsalaviini ei muka sopisi?

POHJA:
200g piparkakkuja
100g voita tai leivontaan sopivaa margariinia

TÄYTE:
5 dl Flora Vanilla 12% (vaahtoutuva vaniljakastike)
1 prk (=300g) luumumarmeladia
1 tl kanelia
noin ½ tl vaniljaa myllystä (tai noin 1 tl vaniljasokeria)
2 rkl Marsalaviiniä
1 rkl maitoa
 8 kpl liivatelehteä

KORISTELUUN:
Kuvassa kakun päälle on ripoteltu kanelia ja kakku on koristeltu muutamalla kanelitangolla sekä tähtianiksilla. Koristeluun sopii myös esimerkiksi raastettu tumma suklaa tai luumuviipaleet. 

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperia. Vuoraa halutessasi myös irtopohjavuoan reunat leivinpaperilla. 

2. Tee pohja. Piparkakuista saa kätevästi tasaista murua tehosekoittimella tai blenderillä. Voit käyttää piparkakkujen murustamiseen myös sauvasekoitinta. Sulata voi tai margariini kattilassa ja lisää piparimurun joukkoon ja sekoita. Painele piparkakku-rasvaseos irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti ja tasaisesti. 

3. Vatkaa Flora Vanilla paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon luumumarmeladi ja mausteet. 

Purista liivatelehdistä yimääräinen neste pois. Lämmitä 1 rkl maitoa pienessä kattilassa ja sulata joukkoon liivatelehdet. Lisää liivate vaahdon joukkoon tasaisena nauhana hitaasti ja koko ajan vaahtoa sekoittaen. Kaada tämän jälkeen vaahto nopeasti irtopohjavuokaan, sillä vaahto alkaa hyytyä heti liivatteen lisäämisen jälkeen. Tasoita pinta lastalla ja siirrä jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli. Vuoka kannattaa vuorata tuorekelmulla. 

4. Irrota kakku varovasti vuoasta seuraavana päivänä ja koristele haluamallasi tavalla.



1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...