torstai 29. elokuuta 2013

Comojärvi

Comojärvi (Lago di Como) on Pohjois-Italian järvistä mahtavin. Vuoret syöksyvät korkeuksiin suoraan rannoilta ja löydät monia pieniä idyllisiä kyliä, joissa voit rentoutua ja nauttia erinomaisesta ruoasta ja viinistä. Myös italialaiset itse viettävät täällä lomaansa. Elokuussa kaikki ravintolat olivat auki, toisin kuin Milanossa. Turistiryntäystä emme kuitenkaan missään havainneet, vaan ihmiset levittäytyivät sopivasti eri puolille järveä sen pieniin kyliin.

Löydät monia mahtavia ja tunnelmallisia ravintoloita ja trattorioita ympäri järveä. Itse matkustimme Milanosta kätevästi junalla Varennaan, kuvankauniiseen pieneen kylään.


Varennan hintalaatusuhteeltaan ehdottomasti paras ravintola oli Bar Il Molo, joka sijaitsi rannalla aivan keskustan tuntumassa tarjoten asiakkailleen mahtavat maisemat Comojärven ylle ja sitäkin parempaa ruokaa.


Ricottapinaattiraviolit sahramikastikkeessa oli ehdottomasti suosikkiannokseni. Testasimme myös kuvassa keskellä näkyvät gorconzola-katkarapugnocchit ja alhaalla kuvassa näkyvän punakaalirisoton. Todella herkullista, yksinkertaista ja maukasta italialaista ruokaa. 1/2 litraa talon hyvää punaviiniä 9€.

Täältä löydät lisää vinkkejä Varennan ravintoloista ja muutenkin matkailusta italiassa: enchantingitaly.blogspot.com

Varennan paras kalaravintola on Ristorante il Cavallino. Terassilta on näkymät suoraan järvelle ja lauttasatamaan. Kala on tuoretta, samana päivänä Comojärvestä pyydettyä.
                                                 

Muita suositeltuja paikkoja Varennassa, joita emme itse ehtineet testaamaan: Nilus Bar ja erinomaiset täytetyt crepit ja Albergo del Sole (hyvä pizzeria Piazza san Giorgion lähellä). Albergo del Sole vuokraa myös kohtuuhintaisia huoneita Varennan keskustassa. Crott del Meo, joka sijaitsee hieman kylän yläpuolella noin 5km Varennan keskustasta ja jonka chef's menu on kuulemma kokeilemisen arvoinen.
Lisää Varennan ravintolatarjonnasta www.casavarenna.com

Patikkaretkellämme Varennasta Bellanoon löysimme Bellanon rannalta ihastuttavan pienen ravintolan Ristorante Berninan, jonka pastat veivät nälän mennessään. Kaikki pizzat ja pastat 4-8€/annos. Kuvassa spaghetti alla carbonara 6,5€.


Matkamme jatkui lautalla Varennasta Bellagioon, jota tituleerataan yhdeksi maailman kauneimmista kylistä. Bellagiossa lomailimme viikon verran, joten sen ravintolatarjonta tuli melko tutuksi.

Suosikkipaikkamme Bellagiossa on Enoteca Cava Turacciolo. Viinibaari on rakennettu 1800-luvulta peräisin olevaan kellariin ja tarjoaa yli 300 paikallista ja kansainvälistä laatuviiniä. Viinejä voit maistella paikan päällä tai ostaa mukaasi. Lisäksi voit maistella paikallisia juustoja, leikkeleitä, kalaa, pastaa..


Toinen ihastuttava viinimyymälä Bellagiossa on Enoteca Principessa. Täällä pääset myös maistelemaan viinejä kätevästi kortilla toimivista automaattimaisteluhanoista (kuvassa alla).




Hotelli Silviota ja sen ravintolaa Albergo Silviota voin lämpimästi suositella etenkin kalaruoasta pitäville. Paikka vaikutti myös erittäin viihtyisältä majoituksen suhteen. He tarjoavat myös pienempiä huoneistoja vuokralle eri puolilla Bellagiota. Ja voisiko lounaalla olla parempaa näkymää Comojärvelle kuin tämä?


Nautimme päivän kalaa ja alemmassa kuvassa salviavoissa paistetut kalaraviolit. Lasi erinomaista talon valkoviiniä 3,5€ ja lasi proseccoa 3€. Raviolit 9€/annos.

TripAdvisorin mukaan Bellagion paras viinibaari ja ravintola on Aperitivo et al. Paikka on ehdottomasti mielestäni suosittelemisen arvoinen. Testasimme paikan aperitivon, joka oli todella hyvä. Myös lounassalaatit olivat todella maukkaita. Heiltä löytyy myös laaja ja erittäin laadukas viinivalikoima. Viinejä voit maistella paikan päällä, ostaa mukaan tai tilata lähetyksen kotimaahasi. Lasi proseccoa 6€.

Ravintola Far Out! edustaa Bellagiossa uudempaa sukupolvea. He ovat toimineet Bellagiossa 10 vuoden ajan. Ruoka on pääasiassa italialaista. Tosin listalta löytyy myös hampurilainen, mutta älä anna tämän hämätä. Erinomainen viinilista, alkupalaksi maistuvat simpukat valkoviinissä. Pääruoaksi Comojärven erikoisannos kalaa ja riisiä (paistettu salviavoissa) sekä sahramignocchit kesäkurpitsalla. Tänne kannattaa ehdottomasti poiketa.


Creme brulee oli liekeissä. Ravintolan tiramisu oli käsittämättömän hyvää. Lasi proseccoa 3-4,5€.

Ravintola La Fontana sijaitsee siellä missä suihkulähdekin. Kävimme ravintolassa kaksi kertaa. Ravintolaa pyörittävät italialaiset veljekset, joista toinen on aivan Mr Beanin ja toinen aivan Robert de Niron näköinen. Robert de Niron näköinen veljeksistä kertoi työskennelleensä kokkina Miami Beachillä 18 vuoden ajan, jonka jälkeen on palannut ilmeisesti synnyinsijoilleen ravintolaa pitämään. Nautimme pekonilla ja parsalla höystettyä sahramirisottoa, pestopastaa, vasikkaa punaviinissä ja possua marsalaviinissä (kuvat alla).  




Kuten kuvista huomaat, teemana toistui punainen tomaattiruusuke. Servietit olivat lohenpunaiset, sisustus muutenkin kuin suoraan 80-luvulta ja radiossa soivat vähintään yhtä vanhat iskelmät. Tästä huolimatta ruoka oli fantastisen hyvää.

Babayaga Steak House & Pizza tarjosi ehkä maailman parhaan alkupalan.Bresaola-carpaccio marinoiduilla sienillä ja parmesaanijuustolla oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman hyvää.


Mozzarellasalaatti.


Talon pizzat olivat pitkulaisia.

Paikassa oli myös erinomainen viinilista. Lasi vuoden 2004 Chianti Classico punaviiniä 4€.

Comojärven ainoa saari Isola Comacina ja siellä sijaitseva ravintola Locanda dell'Isola Comacina on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Kävimme täällä lounaalla ja siinä vierähtikin puoli päivää. Lounaan kesto oli 3h ja sinä aikana pöytään tarjoiltiin 2 pulloa hyvää Soave valkoviiniä ja mahtava valikoima toinen toistaan tuoreempia ruokia. Tarkempaa tietoa ja kuvia löydät täältä: www. gourmantic.com


Saaren nykyinen omistaja Benvenuto kertoo saaren historiasta ja valmistaa lopuksi erikoiskahviaan, jolla vieraat puhdistetaan heidän astuttuaan kerran kirotulle saarelle.

Mielestäni Comojärven paras gelato löytyy Lennon kylästä ja gelaterian nimi on La Fabbrica del Gelato.









2 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa :) Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Varennan Il Molo on taantunut kauas hyvästä nykypäivänä. Ruoka kehnoa ja hinnat ylettömät. Palvelu heikkoa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...