Näytetään tekstit, joissa on tunniste myskikurpitsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myskikurpitsa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kurpitsapasta


Kurpisapastaohjeita on nähty ruokablogeissa syksyn aikana useita. Omassa versiossa kurpitsa paahdetaan ensin uunissa tuoreen salvian kera ennen soseuttamista. Näin ruokaan saadaan syvempi ja ehkä myös hieman paahtunut maku. Rapeaksi paistettu pekoni viimeistelee annoksen.

4:lle

VAIHE 1: UUNISSA
400g myskikurpitsaa (butternut squash)
kourallinen tuoreita salvianlehtiä
½ dl oliiviöljyä
ripaus muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria

VAIHE 2: BLENDERISSÄ
1 dl ruokakermaa
nokare voita (noin 25g)
1 keltuainen

LISÄKSI
500g pastaa
1 pkt pekonia
muutama salvianlehti koristeluun
pala parmesaania

VAIHE 1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori kurpitsa ja poista siemenet keskeltä. Paloittele noin 2 cm kokoisiksi kuutioiksi. Siirrä kurpitsat uunipellille ja sekoita joukkoon salvianlehdet, oliiviöljy ja muut vaiheessa 1 mainitut mausteet. Paahda uunin keskitasolla 30 minuuttia. 

VAIHE 2. Poista mahdolliset palaneet eli tummuneet salvianlehdet. Nosta hieman jäähtyneet kurpitsat tehosekoittimeen tai blenderiin. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös sauvasekoitinta. Soseuta kurpitsat. Lisää tämän jälkeen joukkoon voi ja kerma. Sekoita hyvin. Lisää vielä lopuksi 1 munankeltuainen ja sekoita tasaiseksi. 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota noin ½ dl pastan keitinvettä talteen.
Pilko pekoni pieneksi ja paista pannulla rapeaksi. 
Sekoita kurpitsasose ja tilkka tärkkelyspitoista pastan keitinvettä pastan joukkoon. Annostele lautasille. Lisää päälle hieman rapeaa pekonia ja parmesaaniraastetta. Koristele halutessasi vielä muutamalla salvianlehdellä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kardemummalla maustettu porkkanakurpitsakeitto


Ravintola Urbanissa Kuopiossa tarjoiltiin pari viikkoa sitten lounaalla ihanaa kardemummalla maustettua porkkanakeittoa. Keitto oli niin ihanaa, että sitä oli pakko kokeilla tehdä myös kotona. Tässä oma versioni keitosta, johon lisäsin myös palan myskikurpitsaa. (Huom! Kuvassa näkyvät kurpitsat ovat pieniä koristekurpitsoita, joita ei ole tarkoitettu syötäväksi).

4:lle

600g porkkanoita
400g pala myskikurpitsaa (butternut squash)
4 dl kevytmaitoa
3 dl vettä
1 rkl ruokokidesokeria
1 valkosipulinkynsi
nokare voita
½ tl kardemummaa
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

Pese ja kuori porkkanat. Kuori myskikurpitsan pala. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi. Pilko kurpitsa ja porkkanat pienemmiksi paloiksi. Sulata voinokare kattilassa. Lisää kurpitsat, porkkanat sekä valkosipuli kattilaan. Lisää joukkoon sokeri ja mausteet. Sekoita hetken ajan niin, että sokeri ehtii sulaa. Lisää maito ja vesi. Anna kiehua hiljalleen kunnes kurpitsat ja porkkanat ovat kypsiä (kurpitsat kypsyvät porkkanoita nopeammin, mutta tämä ei haittaa). Aja sauvasekoittimella tasaiseksi keitoksi. Lisää lopuksi tarvittaessa lisää suolaa. 


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kurpitsakeitto


Idean keittoon sain Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-keittokirjasta. Työkaverini oli juuri lahjoittanut minulle reilun puolen kilon palan talvikurpitsaa. Tässä lopputulos. 

reilu puoli kiloa talvikurpitsaa tai myskikurpitsaa (butternut squash)
1 valkosipulinkynsi
50g luomuvoita
1 rkl luomuruokosokeria 
ripaus muskottipähkinää
noin 1 tl suolaa
noin 1/2 tl mustapippuria myllystä
5 dl kevyt- tai täysmaitoa
1 rkl vehnäjauhoa

Kurpitsasta käytetään keittoon vain pehmeä malto eli poista aluksi siemenet ja kova kuori. Pilko kurpitsanliha noin kahden sentin kokoisiksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynsi. Sulata voi kattilassa ja ruskista kurpitsanpalat nopeasti. Lisää ruokosokeri ja anna sen sulaa. Lisää valkosipuli ja mausteet. Lisää lopuksi maito koko ajan hyvin sekoittaen. Pienennä lieden lämpötilaa, sillä maito palaa helposti pohjaan. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä kannen alla noin 15-20 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Kiehauta nopeasti. Tarkasta maku. Koristele annokset esimerkiksi kevyesti paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja tuoreilla yrteillä. Tarjoa pissaladiéren kanssa. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...