torstai 29. elokuuta 2013

Comojärvi

Comojärvi (Lago di Como) on Pohjois-Italian järvistä mahtavin. Vuoret syöksyvät korkeuksiin suoraan rannoilta ja löydät monia pieniä idyllisiä kyliä, joissa voit rentoutua ja nauttia erinomaisesta ruoasta ja viinistä. Myös italialaiset itse viettävät täällä lomaansa. Elokuussa kaikki ravintolat olivat auki, toisin kuin Milanossa. Turistiryntäystä emme kuitenkaan missään havainneet, vaan ihmiset levittäytyivät sopivasti eri puolille järveä sen pieniin kyliin.

Löydät monia mahtavia ja tunnelmallisia ravintoloita ja trattorioita ympäri järveä. Itse matkustimme Milanosta kätevästi junalla Varennaan, kuvankauniiseen pieneen kylään.


Varennan hintalaatusuhteeltaan ehdottomasti paras ravintola oli Bar Il Molo, joka sijaitsi rannalla aivan keskustan tuntumassa tarjoten asiakkailleen mahtavat maisemat Comojärven ylle ja sitäkin parempaa ruokaa.


Ricottapinaattiraviolit sahramikastikkeessa oli ehdottomasti suosikkiannokseni. Testasimme myös kuvassa keskellä näkyvät gorconzola-katkarapugnocchit ja alhaalla kuvassa näkyvän punakaalirisoton. Todella herkullista, yksinkertaista ja maukasta italialaista ruokaa. 1/2 litraa talon hyvää punaviiniä 9€.

Täältä löydät lisää vinkkejä Varennan ravintoloista ja muutenkin matkailusta italiassa: enchantingitaly.blogspot.com

Varennan paras kalaravintola on Ristorante il Cavallino. Terassilta on näkymät suoraan järvelle ja lauttasatamaan. Kala on tuoretta, samana päivänä Comojärvestä pyydettyä.
                                                 

Muita suositeltuja paikkoja Varennassa, joita emme itse ehtineet testaamaan: Nilus Bar ja erinomaiset täytetyt crepit ja Albergo del Sole (hyvä pizzeria Piazza san Giorgion lähellä). Albergo del Sole vuokraa myös kohtuuhintaisia huoneita Varennan keskustassa. Crott del Meo, joka sijaitsee hieman kylän yläpuolella noin 5km Varennan keskustasta ja jonka chef's menu on kuulemma kokeilemisen arvoinen.
Lisää Varennan ravintolatarjonnasta www.casavarenna.com

Patikkaretkellämme Varennasta Bellanoon löysimme Bellanon rannalta ihastuttavan pienen ravintolan Ristorante Berninan, jonka pastat veivät nälän mennessään. Kaikki pizzat ja pastat 4-8€/annos. Kuvassa spaghetti alla carbonara 6,5€.


Matkamme jatkui lautalla Varennasta Bellagioon, jota tituleerataan yhdeksi maailman kauneimmista kylistä. Bellagiossa lomailimme viikon verran, joten sen ravintolatarjonta tuli melko tutuksi.

Suosikkipaikkamme Bellagiossa on Enoteca Cava Turacciolo. Viinibaari on rakennettu 1800-luvulta peräisin olevaan kellariin ja tarjoaa yli 300 paikallista ja kansainvälistä laatuviiniä. Viinejä voit maistella paikan päällä tai ostaa mukaasi. Lisäksi voit maistella paikallisia juustoja, leikkeleitä, kalaa, pastaa..


Toinen ihastuttava viinimyymälä Bellagiossa on Enoteca Principessa. Täällä pääset myös maistelemaan viinejä kätevästi kortilla toimivista automaattimaisteluhanoista (kuvassa alla).




Hotelli Silviota ja sen ravintolaa Albergo Silviota voin lämpimästi suositella etenkin kalaruoasta pitäville. Paikka vaikutti myös erittäin viihtyisältä majoituksen suhteen. He tarjoavat myös pienempiä huoneistoja vuokralle eri puolilla Bellagiota. Ja voisiko lounaalla olla parempaa näkymää Comojärvelle kuin tämä?


Nautimme päivän kalaa ja alemmassa kuvassa salviavoissa paistetut kalaraviolit. Lasi erinomaista talon valkoviiniä 3,5€ ja lasi proseccoa 3€. Raviolit 9€/annos.

TripAdvisorin mukaan Bellagion paras viinibaari ja ravintola on Aperitivo et al. Paikka on ehdottomasti mielestäni suosittelemisen arvoinen. Testasimme paikan aperitivon, joka oli todella hyvä. Myös lounassalaatit olivat todella maukkaita. Heiltä löytyy myös laaja ja erittäin laadukas viinivalikoima. Viinejä voit maistella paikan päällä, ostaa mukaan tai tilata lähetyksen kotimaahasi. Lasi proseccoa 6€.

Ravintola Far Out! edustaa Bellagiossa uudempaa sukupolvea. He ovat toimineet Bellagiossa 10 vuoden ajan. Ruoka on pääasiassa italialaista. Tosin listalta löytyy myös hampurilainen, mutta älä anna tämän hämätä. Erinomainen viinilista, alkupalaksi maistuvat simpukat valkoviinissä. Pääruoaksi Comojärven erikoisannos kalaa ja riisiä (paistettu salviavoissa) sekä sahramignocchit kesäkurpitsalla. Tänne kannattaa ehdottomasti poiketa.


Creme brulee oli liekeissä. Ravintolan tiramisu oli käsittämättömän hyvää. Lasi proseccoa 3-4,5€.

Ravintola La Fontana sijaitsee siellä missä suihkulähdekin. Kävimme ravintolassa kaksi kertaa. Ravintolaa pyörittävät italialaiset veljekset, joista toinen on aivan Mr Beanin ja toinen aivan Robert de Niron näköinen. Robert de Niron näköinen veljeksistä kertoi työskennelleensä kokkina Miami Beachillä 18 vuoden ajan, jonka jälkeen on palannut ilmeisesti synnyinsijoilleen ravintolaa pitämään. Nautimme pekonilla ja parsalla höystettyä sahramirisottoa, pestopastaa, vasikkaa punaviinissä ja possua marsalaviinissä (kuvat alla).  




Kuten kuvista huomaat, teemana toistui punainen tomaattiruusuke. Servietit olivat lohenpunaiset, sisustus muutenkin kuin suoraan 80-luvulta ja radiossa soivat vähintään yhtä vanhat iskelmät. Tästä huolimatta ruoka oli fantastisen hyvää.

Babayaga Steak House & Pizza tarjosi ehkä maailman parhaan alkupalan.Bresaola-carpaccio marinoiduilla sienillä ja parmesaanijuustolla oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman hyvää.


Mozzarellasalaatti.


Talon pizzat olivat pitkulaisia.

Paikassa oli myös erinomainen viinilista. Lasi vuoden 2004 Chianti Classico punaviiniä 4€.

Comojärven ainoa saari Isola Comacina ja siellä sijaitseva ravintola Locanda dell'Isola Comacina on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Kävimme täällä lounaalla ja siinä vierähtikin puoli päivää. Lounaan kesto oli 3h ja sinä aikana pöytään tarjoiltiin 2 pulloa hyvää Soave valkoviiniä ja mahtava valikoima toinen toistaan tuoreempia ruokia. Tarkempaa tietoa ja kuvia löydät täältä: www. gourmantic.com


Saaren nykyinen omistaja Benvenuto kertoo saaren historiasta ja valmistaa lopuksi erikoiskahviaan, jolla vieraat puhdistetaan heidän astuttuaan kerran kirotulle saarelle.

Mielestäni Comojärven paras gelato löytyy Lennon kylästä ja gelaterian nimi on La Fabbrica del Gelato.









sunnuntai 25. elokuuta 2013

Milano

Muotinäytöksiä ja Da Vincin mestariteoksia päivisin, cocktaileja ja oopperaa iltaisin. Kaupungista löytyy myös paljon annettavaa ruokamatkailijalle. Ja täällä ei kannata unohtaa myöskään happy houria. Paikalliset kutsuvat sitä 'aperitivoksi'. Iltaisin kello 18-21 pääset käsiksi kokonaiseen buffetiin vain yhden drinkin hinnalla (6-9€). 

Milanon ehkä kuuluisin annos on 'risotto alla milanese con ossobucco' eli pala naudan tai vasikan potkaa ja luuydintä sahramirisoton kera. Milanon viimeisimmät trendipaikat ovat latterioita eli ns 'maitobaareja', joissa tarjoillaan yleensä lähituotettua juustoa, kasviksia ja kotitekoista pastaa.

Pidän harvoin ketjuravintoloista, mutta mozzarellabaari Obika on tässä poikkeus. Mozzarella di Bufala Campana DOP on sitä oikeaa mozzarellaa. Tämä kuuluisa italialainen juusto on käsintehtyä käyttäen ainoastaan kermaista ja ravitsevaa vesibuffaloiden maitoa. Artisaanituottajat tekevät juuston käsityönä tarkoin määritetyllä DOP-alueella (Denominazione di Origine Protetta), joka löytyy Campanian ja Lazion alueelta Italiasta. 




Obikassa testasimme elokuun erikoisannokset eli mozzarellaa, paahdettua viikunaa ja sisilialaista (luomu!) ilmakuivattua kinkkua sekä pizzaa samoilla aineksilla. Erittäin herkullista. Täällä kannattaa ehdottomasti kokeilla myös savustettua mozzarellaa, joka yllätti pehmeällä ja mielestäni hyvin suomalaisella vivahteellaan. 

Ravintola El Brellin löytyy monien Milanon oppaiden suosituslistalta. Ravintola on perustettu 1700-luvulta peräisin olevaan pesulaan kanaalin varrella. Paikka tarjoaa eri vaihtoehtoja eli aperitivo, sunnuntai brunssi tai romanttinen kynttiläillallinen puutarhassa. Paikan aperitivo vaikutti erittäin laadukkaalta, vaikka tätä emme itse päässeet testaamaan. Kädenlämpöinen vitello tonnato ja risotto milanese naudan luuydinkastikkeella veivät kuitenkin kielen mennessään. Aterian kruunasi kuvassa alla näkyvä zabaglione semifreddo. 



Aivan Duomon takaa löytyy ihastuttava viinibaari ja lounaspaikka Signorvino. Kyseessä on itse asiassa italialaisen viinin myyntiin erikoistunut paikka, joka löytyy myös Veronasta. Signorvinosta löytyy yli 1000 erilaista laadukasta italialaista viiniä. 





Lounaaksi nautimme vitello tonnatoa ja päivän risottoa (kuvassa ylhäällä). Ruoka oli todella herkullista. Viinilasi maksaa 4-18€ ja lounaan hinnaksi tuli noin 10€/annos. Paikassa kannattaa myös kierrellä ja tutustua samalla italian eri viinialueisiin. 



Toinen suositeltava lounaspaikka aivan Duomon lähellä on Ristorante Pizzeria del Drago, joka on toiminut vuodesta 1968 lähtien. Erinomaiset pizzat ja pastat kohtuuhinnoin, vaikka sijainti onkin aivan kivenheiton päässä Milanon kuuluisimmasta turistinähtävyydestä. Lasi erinomaista talon viiniä 4€. 






Del Dragon spaghetti alla vongole oli paras koskaan nauttimani simpukkapasta. Ricottapizza oli myös todella herkullista (noin 10€/ateria). 

Italiassa matkustaessa kannattaa huomata, että etenkin suuremmissa kaupungeissa monet ravintolat ovat kiinni paikallisten kesälomien vuoksi  elokuussa. Näin ollen meiltä jäi testaamatta muutama erittäin kiinnostava ravintola mm. Trattoria Abele La Temperanza. Kyseinen ravintola on erikoistunut risottoihin ja listalta löytyykin yli 100 erilaista risotto vaihtoehtoa. Pöytävarausta suositellaan tehtäväksi etukäteen.  

Magnum jäätelöbaarissa voit tuunata oman Magnum-puikkosi. Paikka löytyy kivenheiton päässäå Duomosta. 




Erinomainen galateria on Amorino, vaikka kyseessä onkin ketju. Gelaton eli italialaisen jäätelön lisäksi he tarjoavat hyvän valikoiman erilaisia karamelleja ja suklaata, leivonnaisia ja gourmet tuotteita. 






Elokuun lomakauden vuoksi testaamatta jäi leipomo Luini. Paikka sijaitsee Duomon vieressä ja on niin suosittu, että jonot yltävät leipomon aukiollessa kulman taakse kadulle. Paikan erikoisuus on Panzerotti, eräänlainen minikokoinen calzone-tyyppinen pizza, mutta leivottuna pehmeämpään taikinaan. 

Kahvila BiancoLatte ihastutti ihan vain ikkunan takaa katsottuna nukkekotimaisella sisustuksellaan.

Putiikki nimeltä Peck oli myös suljettu lomien vuoksi, mutta onneksi löysin muutamia tuotteita kotiinviemisiksi Milanon Malpensan lentokentältä. 

  
Peck avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1883, jolloin se toimi deli-tyyppisenä putiikkina. Nykyisin paikan luolamainen ruokahalli on Milanon paras ja tarjoaa mm. 3200 erilaista vaihtoehtoa parmigiano reggianosta!
Yläkerrassa toimii nykyisin lounasbaari sekä enoteca eli viinibaari. Tuotteisiin kuuluu erinomainen valikoima suklaata ja konvehteja, leivonnaisia, tuoretta paikan päällä tehtyä gelatoa ja lisäksi kaviaaria, pateita, hedelmiä ja vihanneksia, tryffeleitä, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

Erinomaisia jäätelöpuikkoja myy Stickhouse

Via palermo-kadulta löytyy paljon mielenkiintoisia ravintoloita. 

Ja täällä yövyimme: Brera Apartments Milan.  Erinomainen sijainti ja rauhallinen talo. Siisti, tilava ja valoisa huoneisto. 
















tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kööpenhamina

Kööpenhamina on ruokamatkailijan taivas. Kaupunkia tituleerataankin nykyisin yhdeksi maailman kiinnostavimmista kulinaristisista pääkaupungeista. Hintataso on tosin korkea Suomeenkin verrattuna. Kööpenhaminasta löytyy jo useampana vuotena maailman parhaimmaksi valittu ravintola Noma. Michelin Guide on antanut vuonna 2013 yhteensä 15 tähteä 13 eri ravintolalle Kööpenhaminassa. 
Itse emme tällä matkalla Michelin-ravintoloissa vierailleet. Tosin parissakin ravintolassa joissa kävimme, kokki oli työskennellyt aiemmin Nomassa. Erityisesti luomuravintoloiden runsaus ihastutti. Tanskassa ollaankin luomuruuan kulutuksen suhteen suomalaisia ainakin 5 vuotta edellä. Kaupungista löytyy jo muutamia 100% luomuravintoloita. Kööpenhaminaa voin lämpimästi suositella kaikille hyvän ruoan ystäville. 

Matkamme alkoi Kodbyenin alueelta italialaisen ravintola Motherin suositulla sunnuntaibrunssilla. Ravintola Mother on saanut nimensä paikan omaleimaisesta pizzataikinasta ja sen sanotaan olevan kaupungin paras pizzeria. Paikka oli tupaten täynnä vapaapäiväänsä viettävää rennosti pukeutunutta väkeä. Istahdimme vapaaseen pöytään ja ruokaa sai hakea tiskiltä niin paljon ja niin usein kuin jaksoi syödä. Maksamassa käytiin kassalla vasta aivan lopuksi.


Ravintola Motheria ja erityisesti sunnuntaibrunssia voin suositella kaikille italialaisen ruuan ystäville. Tarjolla oli puu-uunissa paistettua pizzaa- punaista ja valkoista. Pastasalaatteja, grillattua munakoisoa, juustoja.. eli oikeastaan laaja valikoima erilaisia herkullisia italialaisia antipastoja. Brunssi maksoi noin 16€/hlö.  

Kodbyen eli Kööpenhaminan 'Meatpacking District' tarjoaa muitakin mahtavia ravintola elämyksiä. Kodbyen on vanha tukkutori- ja teurastamo-alue, joka on nykyisin kuuluisa monista trendikkäistä kahviloistaan ja ravintoloistaan. 




Kodbyens Fiskebar on yksi alueen pioneereista. Perustajana entinen Noman sommelier Anders Selmer. Ravintolassa söin elämäni parhaat fish&chipsit. Vanhaan lihanpakkaamoon perustettu ravintola hurmasi erittäin rustiikkisella tyylillään ja erityisesti ravintolan keskeltä löytyvä sylinterimäinen akvaario jäi mieleen. Erinomainen kalaravintola ja myös viinilista ihastutti.


Talon leipä.








Ravintola PatePate löytyy myös Kodbyenin alueelta. Eksyimme ravintolaan ensimmäisen kerran oikeastaan sattumalta. Tarkoituksena oli mennä naapurissa toimivaan luomuravintolaan Bio Mioon, joka olikin siltä illalta jo sulkenut ovensa. Onnenkantamoisena löytyi tämä uusi lempiravintolani, jossa ruoka on oikeasti niin hyvää, että alkaa itkettää. 



                                                Kananpoikaa, villiparsaa ja parmesaania.



                     Häränposkea punaviinikastikkeessa. 



  Erinomainen lounasmunakas.




 ..ja ehdottomasti parasta koskaan maistamaani mantelikakkua! Niin hyvää, että sen vuoksi tulimme ravintolaan vielä toistekin lounaalle.  Tätä ei voi kuin suositella.


Kööpenhaminan parhaat smörrebrödit eli tanskalaiset voileivät löydät Aamansilta. Itse pistäydyimme ravintolan deli-puolella helteisenä kesäpäivänä, ostimme smörrebrödit mukaan ja söimme ne läheisessä puistossa piknik-tyyliin luomu raparperi-limonadin kera.



Suosikkini oli ehdottomasti kuvassa vasemmalla alhaalla oleva tartar-leipä. Ihanan tuoreita raaka-aineita paikan päällä hapanjuureen leivotun ruisleivän päällä ja kaikki itse käsin tehtyä. Lista vaihtuu sesongin mukaan. 
Paikan suosiosta kertoo jotain myös se, että New Yorkin Tribecassa on juuri avattu Aamans/Copenhagen ja ravintolan avajaisiin osallistuivat itse Tanskan kruununprinssi ja -prinsessa.

Perinteistä tanskalaista lounasta etsiville suosittelen ravintola Schonnemannia. Vuodesta 1877 tanskalaisia palvellut ravintola toimii edelleen samoissa tiloissa aivan Kööpenhaminan keskustan tuntumassa. Paikka on niin suosittu, että pöytävaraus on ehdottomasti tehtävä etukäteen. Listalta löydät yli 100 smörrebröd-vaihtoehtoa. Täällä ei kannata käydä kiireellä. Lounaan ohessa maistellaan aquavitia eli paikallista snapsia, joka toimii varsin mukavasti ainakin maistamamme sillivoileivän kanssa. Ja ajatuksenahan on syödä ainakin kaksi voileipää..
Paikan naistenhuoneen seinälle oli hauskasti kerätty eri lehdistä ravintola-arvosteluja.  Löytyi myös kuva puoliksi tanskalaisesta näyttelijästä Scarlett Johanssonista ja hänen sitaattinsa, joka kiteyttää mielestäni hyvin koko ravintolan ajatuksen: ''Tanskalaiset ovat maailman onnekkain kansa, koska heillä on niin suuri valikoima smörrebrödiä''.




Perinteinen sillileipä.


Tartarleipä.


Lohi-pinaattileipä uppomunalla.

Nyhavnin satama-alueelta löytyy paljon erilaisia ja eritasoisia kalaravintoloita. Oma valintamme oli Nyhavns Faergekron (kuvassa keskellä oleva sininen rakennus) sillibuffet, joka osoittautui kerrassaan mainioksi lounaspaikaksi. 








Jos et tykkää sillistä niin tämä ei ole sinua varten. Tosin ravintolan listalta löytyy myös mm erittäin herkullisen näköisiä hampurilaisia, joita emme itse ehtineet maistamaan. Lämpimänä kesäpäivänä lounas sataman vierellä istuskellen, mikäs sen parempaa. 



Jäätelöstä pitäville voisin suositella kahta eri paikkaa.

Siciliansk Is löytyy Vesterbron alueelta melko läheltä rautatieasemaa ja sieltä saa miltei yhtä hyvää gelatoa kuin Italian parhaista gelaterioista. Ilmeisesti he ovat nykyisin laajentaneet toiseenkin puotiin Christianshavnissa.

Toinen mainitsemisen arvoinen paikka on pieni jäätelöpuikkopuoti HVIIDs.  Käsin tehtyjä todella suloisia mehujäätelöpuikkoja jokaiseen makuun eikä hintakaan päätä huimannut.



Kahvila Granolan sisustus henkii ranskalaisuutta. Hintataso on tosin hieman korkea. Paikan aamupalaa ja brunssia on kehuttu, näitä emme itse ehtineet testaamaan. 






Ruokamatkamme huipentui illalliseen ravintolassa Manfreds&Vin. Ravintola Relaen, joka valittiin Kööpenhaminan parhaaksi uudeksi ravintolaksi vuonna 2011, omistajat ovat avanneet kadun toiselle puolelle hieman rennomman version. Kahdestaan ruokaileville suosittelen valitsemaan 'chef's menun'. Näin pääset maistelemaan yhteensä 7 eri ruokalajia. Ravintolassa on myös ainutlaatuinen luomuviinilista. 


Paikan omistaja ja kokki Mr. Puglisi on työskennellyt ensin Nomassa. Relae ravintolalle on myönnetty Michelin tähti. Manfreds&Vin tarjoaa hauskanpitoa ja sielukasta ruokaa kohtuurahalla. Illalliseen kuului mm. villiyrttisalaattia, grillattua purjoa etikkakananmunasalaatilla, punajuuri-tartar, pork belly-tonnato.. Herkullinen kokonaisuus ja paljon uusia makuja puhumattakaan erinomaisista viineistä.

Mainitsemisen arvoisia paikkoja Kööpenhaminassa ovat ehdottomasti myös Torvehallerne eli kauppahallialue aivan keskustan tuntumassa. 




Alue sisältää kaksi erillista kauppahallia, jotka on rakennettu muutama vuosi sitten aukiolle, joka on ollut aiemmin huumekauppiaiden suosimaa aluetta. Hieno esimerkki maan uudiskäytöstä. Halleissa ja niiden ympärillä on yhteensä vajaa 100 myyntipistettä ja huikea tarjonta. Täältä on helppo löytää esimerkiksi piknik-eväät, jotka voi nauttia viereisessä puistossa. 
Päädyimme pihalle rakennettuun suloiseen pieneen Cava-baariin ja omistaja ei ollut moksiskaan, vaikka toimme omat mansikat mukanamme kuohuviinin seuraksi.

Ei kööpenhaminan reissua ilman tanskalaista viineriä. Paras mansikkaviineri löytyi Andersenin leipomosta. 




Lagkagehuset tarjoaa myös ihania leivonnaisia ja leipää ja heillä on useita myymälöitä ympäri Kööpenhaminaa. Myös lentokentällä, josta ostin herkullisen tuliaisleivän kotimatkalla.

Hotellimme Axel Guldsmeden sijaitsi erittäin hyvällä paikalla rautatieaseman vieressä lähellä Kodbyenin aluetta. Hotelli on luomuhotelli, jossa on myös spa-osasto. Kaikki kosmetiikkatuotteet ovat myös luomua. Erittäin viihtyisä hotelli, jonne voisin ehdottomasti tulla uudelleen. Yksi kohokohdista oli vuokrata hotellista polkupyörät, joilla kiertelimem päivän ympäri Kööpenhaminaa. Hotellissa oli myös erittäin tunnelmallinen takapiha sopien vaikka luomuviinien maisteluun.



Monta varmasti hyvää ravintolaa jäi vielä testaamatta. Mm Bio Mio, Relae, Geist, Cocks&Cows, Bof&Ost, Fishmarket ja Pastis Bitro jäivät kiinnostamaan. 

Keskustassa Rundetårnin (yksi Kööpenhaminan suusituimmista turistinähtävyyksistä) juurella luomuhodareita myyvä kärry Dop jäi myös testaamatta.  

Kalaset cafen pannukakkuja ja brunssia olen kuullut kehuttavan. 

Paikallisten suosima kahvilaketju Ricco's Coffee Bar.  





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...